50- vuotisjuhla 11.10.2008

markusflaamingKutsuvieraille suunnattua iltajuhlaa ohjelmineen vietettiin ravintola Petrassa. Juhlatilaisuuden avasi klubin presidentti Voitto Viljakainen lausumalla tervehdyssanat.
Ohjelma jatkui musiikkiesityksillä joista vastasivat Ritva Paananen ja Kaisa Mäkinen sekä lukion 3. luokan oppilaista koottu laulu- ja soitinyhtye. Ritva Paananen esitti pianolla ja Kaisa Mäkinen huilulla Jean Sibeliuksen ja Oskar Merikannon tuotantoa. Molemmat esiintyjät suorittivat ohjelmaa myös yksin, Ritva Paananen esitti omassa osuudessaan juukalaisen runoilija Viljo Tuomelan runoihin itse tekemiään sävellyksiä. Kaisa Mäkinen soitti pianolla Sibeliuksen pianosarjan Puut. Lukiolaisista koottu laulu- ja soitinyhtye Pirkko Lempisen johdolla aloitti musiikilla 70-luvulta aina tähän päivään saakka. Esitys päättyi viimekesänä Ranskassa leijonien vaihto-oppilaana viettäneen Salla Makkosen ranskankieliseen tunnelmointiin.

Puheen ladyille piti Oiva Vattulainen joka myös toimi juhlaillan seremoniamestarina. Puheessaan Vattulainen toi esiin hauskasti ja osuvasti puolisotoiminnan tärkeän merkityksen Lions työssä.
LC Juuan historian kuvin ja sanoin esitti Niilo Olkkonen. Mustavalkoiset vanhat valokuvat toiminnan alkuajoilta olivat varsin kiinnostavia ja toivat oman lisänsä historiaan. Valkokankaalla vaihtuviin kuviin ja niihin liittyvään tekstiin vapaasti improvisoidut tarinat loivat juhlavaan tilaisuuteen rennon tunnelman.
Juhlapuheessaan pääsihteeri Markus Flaaming kiinnitti huomiota nuorisotyön tärkeyteen ja ajankohtaiseen lisääntyneen pahoinvoinnin ilmentymiin. Vapaaehtoisen palvelutyön merkitys yhtenä yhteiskunnan tukijalkana on suuri. Palvelutyön ylle on viimeaikoina kasautunut synkkiä varjoja verottajan kiinnostuessa toiminnasta.. Onko kenenkään etu että toiminta vähenee kasvaneiden kustannusten myötä? Tai onko siinä mieltä että meidän tekemän työn kustantaa jatkossa yhteiskunta kohonneiden verojen myötä, Flaaming kysyi.
Piirin tervehdyksen tilaisuuteen toi DG Pentti Juntunen. Tilaisuudessa luovutettiin Lions Liiton 1. Ruusun ansiomitali Pentti Juntuselle ja Raili Olkkoselle pitkäaikaisesta ja ansiokkaasta työstä Lions toiminnan hyväksi.. Lisäksi muistettiin muita pitkäaikaisia Lions toiminnassa mukana olleita. Aktiivisesti lady toiminnassa mukana olleille luovutettiin ruusut.
Juhlatilaisuuden virallinen osuus päättyi yhteislauluna esitettyyn Karjalaisten lauluun, Juhlavuoden kunniaksi on ilmestynyt julkaisu Lions Club LC Juuka 1958-2008. Julkaisu on lyhyt historiikki klubin perustamisesta aina tämän päivän toimintaan. Klubin kummiklubi on LC Joensuu ja oman lipun klubi sai vuonna 1983.  Valamossa pidetyssä piirikokouksessa 26.4.2008 LC Juuka valittiin 107-H – piirin parhaaksi klubiksi.